Mustasaari juhlii näyttävästi vuonna 2023 – haluaa kaikki mukaan viettämään juhlavuotta
Mustasaari viettää vuonna 2023 kaksoisjuhlavuotta. Silloin tulee kuluneeksi 675 vuotta siitä, kun Mustasaari mainittiin ensimmäisen kerran virallisessa tekstissä, ja 50 vuotta nykymuotoisen Mustasaaren kunnan syntymästä. Kunta toivoo voivansa järjestää unohtumattoman juhlavuoden mustasaarelaisille yhteistyössä paikallisten yhdistysten ja yritysten kanssa.
Mustasaaren virastotalon aukioloajat jouluna
Mustasaaren kunnan virastotalo on kiinni 27.–30.12.2022. Virastotalo on auki 23. joulukuuta klo 13 saakka.
Mustasaaren kunta kiirehtii energiansäästötoimenpiteitä
Mustasaaren kunta on päättänyt monista toimenpiteistä energian säästämiseksi. Muutoksia tehdään muun muassa tievalaistuksen aika-asetuksiin ja kiinteistöjen lämmitykseen.
Tutustu vapaana oleviin tontteihin ja kaavoihin uudessa karttapalvelussa
Uusi karttapalvelu tuo helpotusta tilanteeseen, jossa esimerkiksi mietitään tontin ostamista Mustasaaresta.
Kunnanjohtaja Rurik Ahlberg virkavapaalle tammikuussa – perehtyy IT-yritys Wapiceen
Mustasaaren kunnanjohtaja Rurik Ahlbergille on myönnetty kuukauden virkavapaa tammikuusta alkaen. Virkavapaansa aikana Ahlberg perehtyy vaasalaisen IT-yrityksen Wapicen toimintaan.
Kunnanvaltuusto hyväksyi talousarvion
Mustasaaren kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2023 talousarvion kahdella muutoksella. Valtuusto päätti kokouksessaan 21.11 nostaa sivistysvaliokunnan käyttötalousarviota 150 000 eurolla ja investointitalousarviota 21 000 eurolla kunnanhallituksen ehdotuksesta.