Vuoden Kulttuuripersoona
Vuoden kulttuuripersoona löytää kauneuden luonnonmateriaalin sisältä

Carl-Göran Österbackan varastossa on isoja kasoja tummapintaisia puita. Hänen silmänsä on harjaantunut ja hän tunnistaa puusta heti, mitä puulajia ne ovat. Puunkappaleita ja -runkoja tulee hänelle paljon lahjoituksena, koska monet ihmiset tietävät hänen tekevän kauniita töitä puusta. Useimmiten puut ovat lähiseudulta. Yksi puista, josta hän työsti teoksen, oli omalla pihalla myrskyn jäljiltä kaatunut puu.
”Sorvitaiteilija” Österbacka ei ole käynyt virallista taiteilijan koulutusta, mutta hänen työtapansa ja asenteensa muistuttavat paljon luovia ammattilaisia. Hänellä on ennakolta jokin ajatus tai muoto mielessä. Sitten hän sorvaamalla ja jättämällä tiettyjä osia käsittelemättä tuo esille materiaalista löytyvää kauneutta. Joskus jopa täysin pilalla olevalta näyttävä puukappale voi pitää sisällään vahingoittumatonta pintaa, joka pitää vain tuoda esille. Österbacka sanoo myös, että tekee yhdenlaista tekniikkaa tai kokeilua aina parin teoksen verran, mutta jatkaa sitten eteenpäin kokeilemaan aina uutta. Tällä hetkellä hän on tehnyt pitsimäisiä töitä, joiden materiaalia voisi luulla luuksi, jos ei tietäisi niiden olevan puuta. Hyvin harvinaisiakin kappaleita löytyy, esimerkiksi orapihlajan pahkasta tehty suuri malja.
Sorvaaminen alkoi 90-luvulla toden teolla. Insinöörin työstä eläkkeelle jäätyään hän on voinut keskittyä kehittämään töitään haluamaansa suuntaa. Österbackalta on pitkä kiinnostus taiteeseen, piirtämiseen ja maalaamiseen. Taipumus on myös geeneissä. Hänen isoisänsä puuverstas oli samassa pihapiirissä, jossa Österbacka vaimoineen asuu Koivulahdessa. Ennen oli tapana tehdä itse huonekalut, mutta erityistä taitoa on kulkenut Österbackan suvussa, esimerkiksi isoisän tekemän piirongin puukoristelut ovat oikein taitavasti tehty. Österbackan isoisä, Johannes Rönnqvist, oli myös Koivulahden kotitalouskoulun (Kvevlax Hemslöjdskolan) rehtori.
Konstrundanin aikaan galleriassa käy yli sata kävijää. Iso osa töistä ei ole myytävänä. Hän on alusta asti myös päättänyt, että ei tee käyttöesineitä, vaan nimenomaan työstää mieleiseensä tulokseen puista esiin nousevaa kuvioiden ja muotojen kauneutta.
Österbackan kotisivut: svarvkonst.fi/

Hyvinvointivaliokunta nimeää vuosittain henkilön, joka on vuoden aikana rikastuttanut Mustasaaren kulttuurielämää omistautumisellaan, osaamisellaan ja merkittävällä työpanoksellaan. Henkilön tulee asua Mustasaaressa.
Perustellut ehdotukset Vuoden kulttuuripersoonaksi, jotka täyttävät edellä esitetyt vaatimukset, lähetetään kirjallisesti osoitteeseen kultur@mustasaari.fi tai Vapaa-aika ja kulttuuri, Keskustie 4, 65610 Mustasaari. Lisätietoja kulttuurisihteeriltä, p. 0500 162 112.
Vuoden kulttuuripersoonan 2021–2022 valitsee raati, johon kuuluvat hyvinvointivaliokunnan puheenjohtaja Ros-Marie Finne, valiokunnan jäsenet Alf Burman ja Simo Suoranta sekä kulttuurisihteeri.
Mustasaaren Kulttuuripersoonat
2022 Carl-Göran Österbacka
2021 Camilla Forsén-Ström & Pernilla Vikström
2020 Mikaela Nykvist
2019 Jani Jaatinen
2018 Alicia Trezise-Segervall
2017 Cata Ahlbäck
2016 Andrea ja Eddie Österåker
2015 Jarl Nystrand
2014 Axel Björkholm
2013 Stig Snickars
2012 Jens-Olof Mård ja Alf Svahn
2011 Mona Sand ja Sandra Sundvik
2010 Asko Hiipakka ja Mikael Herrgård
2009 Ehrengard Högnäs ja Tapani Tammenpää
2008 Rainer Holmgård
2007 Bo Lund ja Margot Ehnström
2006 Åke Bengs ja Elly Sigfrids
2005 Marita Gleisner ja Karl-Erik Berg
2004 Peter Båsk ja Vivan Erlands
2003 Bjarne Berg ja Tomas Koskinen
2002 Kaija Grannas ja Ika Österblad