Tievalaistus

Mustasaaren kunta omistaa kaiken tievalaistuksen kunnassa ja vastaa siitä lukuun ottamatta joitakin suurempia teitä, joista vastaa ely-keskus. Tievalaistus kuuluu yhdyskuntarakentamisen lautakunnan alaisuuteen, ja lautakunta päättää kaiken suurista hankkeista valojen syttymis- ja sammumisaikoihin. Kunnan teistä on valaistu runsaat 200 km, ja valopisteitä on kaikkiaan noin 5 300.

Näin tievalaistus on päällä kunnassa

  • Sepänkylän pääväylillä sekä Sepänkylän ja Vikbyn teollisuusalueilla valaistus sytytetään, kun hämärtää, ja sammutetaan, kun aamu valkenee.
  • Sepänkylän–Bölen alueella kello viidestä aamun valkenemiseen ja hämärän tulosta kello yhteen.
  • Muualla kunnassa kello kuudesta valkenemiseen ja hämärän tulosta kello 22.30:een asti.
  • Tievalaistus on sammutettuna Sepänkylän–Bölen alueella kesä- ja heinäkuun.
  • Tievalaistus on sammutettuna muualla kunnassa 15.4.–15.8.

Näin hoidamme tievalaistusta

  • Korjaamme vakavat viat ja vaihdamme rikkinäiset lamput risteyksissä ja ylikulkupaikoissa mahdollisimman nopeasti.
  • Kaksi kertaa vuodessa teemme tarkastuksen ja käymme läpi kaikki valopisteet.

Huomaa, että valaistus voi olla päällä päiväsaikaan huoltotöiden aikana.

Ilmoita meille särkyneistä lampuista

Ilmoita meille särkyneistä lampuista ensisijaisesti täyttämällä verkkolomakkeemme. Myös yhteydenotto puhelimitse on mahdollinen.

Arkisin klo 7.30–16, puh. 050 696 19

Muina aikoina vain akuuteista vioista, jotka saattavat aiheuttaa vaaraa.

Mitä on tekeillä?

Kunnan ensimmäinen tievalaistus rakennettiin 1960-luvulla. Reilut 700 valopistettä on edelleen vuodelta 1975 tai sitä vanhempia, eli ne ovat saavuttaneet vähintään 40 vuoden iän ja niin valaisimet kuin tolpat ja kaapelointikin kaipaa uusimista. Käytössä olevien talousarviomäärärahojen puitteissa yritämme saada mahdollisimman monta valopistettä uusittua joka vuosi. Aloitamme niiltä alueilta, joilla valaisimet ovat heikoimmassa kunnossa ja kaipaavat siten eniten kunnossapitoa. Vuosittain kunnostetaan noin 100 valopistettä.

Elohopealamppujen myynti on kielletty tänä vuonna, minkä vuoksi kunta myös pyrkii saamaan mahdollisimman paljon elohopeavalaisimia vaihdettua nykyaikaisempiin. Edellä mainitun sadan valopisteen lisäksi uusimme myös vuosittain noin 150 valopistettä, joihin vaihdetaan pelkästään valaisin. Tämän lisäksi tarkoituksena on ottaa käyttöön keskitetty valaistuksenohjaus, joka tekee valaistuksen syttymisen ja sammumisen ohjauksesta selvästi tehokkaampaa.