Mustasaaren sivistyskampus

Mustasaaren kunnanvaltuusto päätti 14.3.2022 investoida 32,6 miljoonaa euroa uuteen sivistyskampukseen Sepänkylään. Investointi jakautuu vuosille 2022–2027.

Sepänkylän sivistyskampuksen työt alkoivat jo vuonna 2014. Sepänkylän sivistyskampuksesta muodostuu kokonaisuus suomen- ja ruotsinkielisille lapsille ja oppilaille varhaiskasvatuksesta 9. luokkaan saakka sekä Korsholms gymnasiumin oppilaille.

Hankekoordinaattorina toimii rakennuttajainsinööri Erik Rönnqvist. Pääsuunnittelija on Anders Höglund, Laaja Arkkitehdit Oy.

Kunta tiedottaa hankkeen etenemisestä säännöllisesti tällä sivulla ja sosiaalisen median kautta.

”Sepänkylän sivistyskampus on kunnan kautta aikojen isoin talonrakennusinvestointi.”

Ben Antell, tekninen johtaja

Mustasaaren kunta ja Lujatalo allekirjoittivat Mustasaaren sivistyskampuksen urakkasopimuksen

Mustasaaren kunta ja Lujatalo Oy allekirjoittivat 13.6. urakkasopimuksen Mustasaaren sivistyskampuksen vaiheen 1 rakentamisesta.

Gruppbild av fem män.

Nyt rakentaminen voi vihdoin alkaa. Suunnittelutyö on jo aloitettu, kertoo rakennuttajainsinööri Erik Rönnqvist.
– Työt työmaalla aloitetaan heinäkuun alussa, sanoo työpäällikkö Juha Sainio Lujatalo Oy:sta.

Kuvassa vasemmalta rakennuttajapäällikkö Timo Juolevi, A-Insinöörit, rakennuttajainsinööri Erik Rönnqvist ja tekninen johtaja Ben Antell, Mustasaaren kunta ja työpäällikkö Juha Sainio sekä aluepäällikkö Nils-Håkan Nyman, Lujatalo Oy.

Mustasaaren sivistyskampus on kunnan suurin talonrakennushanke kautta aikojen.