Asiakirjajulkisuuskuvaus
Kunnan palvelualueista ja niiden tietovarannoista laadittu kuvaus auttaa sinua yksilöimään tietopyyntösi julkisuuslain edellyttämällä tavalla (laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 921/1999 13. § 1. mom.).
Tietopyyntö on yksilöitävä siten, että siitä käy ilmi, mitä asiakirjaa tai asiakirjoja pyyntö koskee.
Tietojärjestelmien tietoja ei julkaista tietoturvasyistä. Kunnan tietoaineistot eivät myöskään ole saatavissa avoimesti teknisen rajapinnan avulla. Asiakirjajulkisuuskuvausta pidetään ajan tasalla.
Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä kirjaamoon info@mustasaari.fi.
Valitse palvelualue, jonka tietovarantoa pyyntösi koskee:
Hallinto-osasto johtaa ja kehittää organisaatiota niin, että hyvä hallinto ja osallisuus toteutuvat. Osasto järjestää poliittisten toimielinten ja viranhaltijoiden päätöksenteon sekä valtuustoaloitteiden ja kuntalaisaloitteiden käsittelyn. Lisäksi osasto huolehtii sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä, asiakaspalvelusta, puhelinpalveluista ja hankintojen tukipalveluista sekä ohjaa organisaation asiankäsittelyä, tiedonhallintaa, tietoturvaa ja arkistointia.
Sisältö ja tiedot:
- Kirjaamo ja infopiste
- Asiakaspalvelu ja yhteystiedot
- Asianhallinta, käsittelyajat ja asiakirjat
- Valtuusto- ja kuntalaisaloitteet
- Hankinnat
- Viranhaltijoiden päätökset
- Poliittisten toimielinten päätökset
- Ohjausasiakirjat ja strategiat
- Kuulutukset
- Arkisto ja arkistointi
- Julkisuus ja salassapito
- Eettiset ilmoitukset
- Suomi.fi-viestit
- Viestintä, verkkosivut ja sosiaalinen media
- Lifti-bussikortit
Hakusanat: Päätöksen päivämäärä, päätöksentekijä, toimielin, asianosainen, asian vireillepanija, asianumero, asiakirjatyyppi, sopijapuoli, sopimuksen nimi, henkilötiedot, henkilötunnus, järjestelmä, henkilön etunimi ja sukunimi sekä yhteystiedot.
Tietojärjestelmät: Asianhallintajärjestelmä, tiedonohjausjärjestelmä, luottamushenkilöjärjestelmä, johdon raportointijärjestelmä, julkaisujärjestelmä, mustasaari.fi-verkkosivusto, allekirjoitusjärjestelmä, e-lomakejärjestelmä, digitaalisen arkistoinnin järjestelmä, eettisen ilmoituskanavan järjestelmä, intra, sosiaaliset mediat, käännösohjelmat, vaihdepalvelu, puhelinoperaattorit, toimisto-ohjelmat ja valtion järjestelmät.
Vastuuviranomainen: Kunnanhallitus
Edustaja: Hallintojohtaja Marcus Beijar, marcus.beijar@mustasaari.fi
Yhteyshenkilö: Kansliapäällikkö Petra Ollus, petra.ollus@mustasaari.fi
Henkilötietojen ja keskeisten asiakirjojen käsittely on kuvattu tietovarantoon sisältyvien palvelujen ja rekistereiden tietosuojaselosteissa. Tietosuojaselosteita voi tilata kirjaamosta info@mustasaari.fi.
Yleiset vaalit ja kansanäänestykset järjestää hallinto-osasto.
Sisältö ja tiedot:
- EU-vaalit
- Presidentinvaali, eduskuntavaalit ja aluevaalit
- Kuntavaalit
- Kansanäänestykset
Hakusanat: Vaalit, puolue, äänioikeutetut, äänestyspaikka, henkilötunnus, henkilön etunimi sukunimi, toimielin, luottamushenkilö, asia ja asianumero.
Tietojärjestelmät: Asianhallintajärjestelmä, vaalitietojärjestelmä, mustasaari.fi-verkkosivusto ja toimisto-ohjelmat.
Vastuuviranomainen: Keskusvaalilautakunta
Edustaja: Kansliapäällikkö Petra Ollus, petra.ollus@mustasaari.fi
Yhteyshenkilö: Viestintäsihteeri Tommy Lahti, tommy.lahti@mustasaari.fi
Henkilötietojen ja keskeisten asiakirjojen käsittely on kuvattu tietovarantoon sisältyvien palvelujen ja rekistereiden tietosuojaselosteissa. Tietosuojaselosteita voi tilata kirjaamosta info@mustasaari.fi.
HRHR-osasto ohjaa ja kehittää organisaation henkilöstöpolitiikkaa, henkilöstön osaamisen kehittämistä ja henkilöstösuunnittelua. Osasto vastaa henkilöstön työsuojelusta sekä kunnan yleisestä varautumisesta ja turvallisuudesta. Lisäksi osasto organisoi rekrytointiprosessit ja huolehtii palkkahallinnosta.
Sisältö ja tiedot:
- Henkilöstörekisteri
- Asiarekisteri
- Palkat, korvaukset ja palkkiot
- Vapaat ja työaikaseuranta
- Raportointi ja tilastot
- Osaamisen kehittäminen
- Rekrytointiprosessi
- Työsuojelu ja riskikartoitus
- Varautuminen
- Turvallisuus
Hakusanat: Henkilön etunimi sukunimi, palvelussuhde, luottamustehtävä, henkilötunnus ja resurssinumero
Tietojärjestelmät: HR- ja palkkahallintojärjestelmä, talous- ja laskutusjärjestelmä, rekrytointijärjestelmä, perehdyttämistyökalu, työajan seurantajärjestelmä, riskikartoitusjärjestelmä, toimisto-ohjelmat ja valtion järjestelmät.
Vastuuviranomainen: Kunnanhallitus
Edustaja: Hallintojohtaja Marcus Beijar, marcus.beijar@mustasaari.fi
Yhteyshenkilö: HR-päällikkö Kaisa Vesterinen-Kern, kaisa.vesterinen-kern@mustasaari.fi
Henkilötietojen ja keskeisten asiakirjojen käsittely on kuvattu tietovarantoon sisältyvien palvelujen ja rekistereiden tietosuojaselosteissa. Tietosuojaselosteita voi tilata kirjaamosta info@mustasaari.fi.
Talousosasto ohjaa ja laatii organisaation talousarviot, taloussuunnittelun, rahoituksen ja kirjanpidon. Talousosasto huolehtii maksuliikenteestä ja laskutuksesta sekä huolehtii asiakas- ja toimittajasuhteista sekä vakuutusasioista. Lisäksi sille kuuluvat tulosohjaus, sisäinen valvonta, raportointi ja omaisuudenhallinta.
Sisältö ja tiedot:
- Asiakkaat ja toimittajat
- Laskutus
- Budjetointi ja taloussuunnittelu
- Omaisuudenhallinta
- Kirjanpito ja palkkakirjanpito
- Lainat, sijoitukset ja rahastot
- Sisäinen valvonta
- Tulosohjaus ja raportointi
- Onnettomuudet ja vakuutukset
Hakusanat: Y-tunnus, henkilön etunimi sukunimi, henkilötunnus, laskunumero ja yhteystiedot
Tietojärjestelmät: Talous- ja laskutusjärjestelmä, e-laskutuspalvelu, laskujen kiertojärjestelmä, pankkiohjelma, johdon raportointijärjestelmä, toimisto-ohjelmat ja valtion järjestelmät.
Vastuuviranomainen: Kunnanhallitus
Edustaja: Hallintojohtaja Marcus Beijar, marcus.beijar@mustasaari.fi
Yhteyshenkilö: Talousjohtaja Henrik Sandback, henrik.sandback@mustasaari.fi
Henkilötietojen ja keskeisten asiakirjojen käsittely on kuvattu tietovarantoon sisältyvien palvelujen ja rekistereiden tietosuojaselosteissa. Tietosuojaselosteita voi tilata kirjaamosta info@mustasaari.fi.
Revisionsnämnden har hand om den externa och interna revisionen samt upprätthåller uppgifter om bindningar hos kommunens förtroendevalda och tjänsteinnehavare. Nämnden säkerställer och utvärderar på ett objektivt och oberoende sätt fullföljandet av god Tarkastuslautakunta huolehtii ulkoisesta ja sisäisestä tarkastuksesta ja ylläpitää tietoja kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuuksista. Tarkastuslautakunta varmistaa ja arvioi objektiivisesti ja riippumattomasti hyvän johtamis- ja hallintotavan toteutumista sekä sisäisen valvonnan tuloksellisuutta.
Sisältö ja tiedot:
- Ulkoinen tarkastus
- Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuusilmoitukset
Hakusanat: Toimielin, luottamustehtävä, luottamushenkilö, viranhaltija, päätöspäivämäärä, tehtävänimike/virkanimike, henkilön etunimi sukunimi ja sidonnaisuudet.
Tietojärjestelmät: Asianhallintajärjestelmä, luottamustehtäväjärjestelmä, e-lomakejärjestelmä ja toimisto-ohjelmat.
Vastuuviranomainen: Tarkastuslautakunta
Edustaja: Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Yhteyshenkilö: Hallintosihteeri Nina Högbacka-Wägar, nina.hogbacka-wagar@mustasaari.fi
Henkilötietojen ja keskeisten asiakirjojen käsittely on kuvattu tietovarantoon sisältyvien palvelujen ja rekistereiden tietosuojaselosteissa. Tietosuojaselosteita voi tilata kirjaamosta info@mustasaari.fi.
IT-osasto ylläpitää organisaation IT-infrastruktuuria ja tietoliikennettä sekä hallinnoi ja seuraa käyttöoikeuksia. Osasto kehittää ja ylläpitää digitaalisia palveluita ja tietojärjestelmiä sekä edistää tietoturvaa ja tietosuojaa.
Sisältö ja tiedot:
- IT-käyttöoikeudet
- Tietoliikenne
- Verkot
- Tietojärjestelmät
- Tietoturva
- Tietosuoja
- Tekoäly
Hakusanat: Henkilön etunimi sukunimi, palvelussuhde, resurssinumero, tehtävänimike/virkanimike ja tietojärjestelmät.
Tietojärjestelmät: Käyttöoikeusjärjestelmä, lisenssit ja toimisto-ohjelmat.
Vastuuviranomainen: Kunnanhallitus
Edustaja: Hallintojohtaja Marcus Beijar, marcus.beijar@mustasaari.fi
Yhteyshenkilö: IT-päällikkö Sebastian Blomqvist, sebastian.blomqvist@mustasaari.fi
Henkilötietojen ja keskeisten asiakirjojen käsittely on kuvattu tietovarantoon sisältyvien palvelujen ja rekistereiden tietosuojaselosteissa. Tietosuojaselosteita voi tilata kirjaamosta info@mustasaari.fi.
Kuntakehitys huolehtii kunnan elinkeinoelämän, innovaatioiden ja kilpailukyvyn strategisesta suunnittelusta ja kunnan markkinoinnista. Kuntakehitys edistää kunnan elinvoimaa ja kestävää kehitystä sekä yrittäjyyttä kunnassa. Lisäksi se kehittää maaseutuelinkeinoja, saaristoa ja kunnan kyliä.
Sisältö ja tiedot:
- Yritykset ja yritysten sijoittuminen
- Kestävä kehitys
- Kehittämishankkeet
- Markkinointi ja sponsorointi
- Matkailu
- Saaristo ja kunnan kylät
- Maaseutuelinkeinot
- Tilastot
Hakusanat: Y-tunnus, kiinteistötunnus, henkilön etunimi sukunimi, yhteystiedot ja hankkeet.
Tietojärjestelmät: Yritystietojärjestelmä, johdon raportointijärjestelmä, toimisto-ohjelmat, uutiskirjejärjestelmä ja valtion järjestelmät.
Vastuuviranomainen: Kunnanhallitus
Edustaja: Hallintojohtaja Marcus Beijar, marcus.beijar@mustasaari.fi
Yhteyshenkilö: Elinkeinopäällikkö Matias Båsk, matias.bask@mustasaari.fi
Henkilötietojen ja keskeisten asiakirjojen käsittely on kuvattu tietovarantoon sisältyvien palvelujen ja rekistereiden tietosuojaselosteissa. Tietosuojaselosteita voi tilata kirjaamosta info@mustasaari.fi.
Hyvinvointiosasto edistää kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia. Osasto järjestää vapaa-aika-, liikunta- ja kulttuuripalveluita sekä liikuntaneuvontaa ja ylläpitää liikuntapaikkoja ja uimahallia. Osasto huolehtii nuorisotoiminnasta, etsivästä nuorisotyöstä, kotoutumisen edistämisestä, työllistämisen tukipalveluista, ehkäisevästä päihdetyöstä, osallisuudesta ja matalan kynnyksen toiminnasta. Lisäksi osasto hoitaa yhdistysavustuksia.
Sisältö ja tiedot:
- Tapahtumat ja retket
- Liikuntaneuvonta
- Uimahalli
- Yhdistykset
- Yhdistysavustukset
- Liikuntapaikat ja tilojen varaaminen
- Taidegalleria Arte Mare
- Kotoutumisen edistäminen
- Vanhusneuvosto, vammaisneuvosto ja nuorisovaltuusto
- Etsivä nuorisotyö
- Työllistäminen
Hakusanat: Henkilön etunimi sukunimi, yhteystiedot, henkilötunnus, Y-tunnus, yhdistys, äidinkieli, huoltaja, kansalaisuus ja ammatti.
Tietojärjestelmät: Asianhallintajärjestelmä, kurssinhallintajärjestelmä, talous- ja laskutusjärjestelmä, kotoutumisjärjestelmä, e-lomakejärjestelmä, tilavarausjärjestelmä, toimisto-ohjelmat ja valtion järjestelmät
Vastuuviranomainen: Kunnanhallitus
Edustaja: Hallintojohtaja Marcus Beijar, marcus.beijar@mustasaari.fi
Yhteyshenkilö: Kotouttamis- ja työllisyyspalveluiden päällikkö Johanna Björkman, johanna.bjorkman@mustasaari.fi
Henkilötietojen ja keskeisten asiakirjojen käsittely on kuvattu tietovarantoon sisältyvien palvelujen ja rekistereiden tietosuojaselosteissa. Tietosuojaselosteita voi tilata kirjaamosta info@mustasaari.fi.
Sivistyspalvelut järjestää varhaiskasvatusta ja esiopetusta, jotka antavat lapselle hoitoa, huolenpitoa ja kasvatusta ja tukevat sekä lasta että perhettä.
Sisältö ja tiedot:
- Lapsen varhaiskasvatuspaikka ja tiedot varhaiskasvatuksesta
- Lapsen esiopetus
- Lapsen palvelutarve ja tukeminen
- Maksut
- Yksityiset palvelusetelipäiväkodit
- Perhepäivähoito
- Lapsen kotihoidon tuki
- Tilastot
Hakusanat: Päiväkoti, osasto, esikoulu, henkilön etunimi sukunimi, henkilötunnus, kuva, huoltaja, äidinkieli, yhteystiedot, kotiosoite ja tulotiedot.
Tietojärjestelmät: Asianhallintajärjestelmä, varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen järjestelmä, aikataulusuunnittelujärjestelmä, talous- ja laskutusjärjestelmä, toimisto-ohjelmat ja valtion järjestelmät
Vastuuviranomainen: Sivistysvaliokunta
Edustaja: Sivistysjohtaja Linda Felixson, linda.felixson@mustasaari.fi
Yhteyshenkilö: Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen päällikkö Anna Törnroos-Mård anna.tornroos-mard@mustasaari.fi
Henkilötietojen ja keskeisten asiakirjojen käsittely on kuvattu tietovarantoon sisältyvien palvelujen ja rekistereiden tietosuojaselosteissa. Tietosuojaselosteita voi tilata kirjaamosta info@mustasaari.fi.
Sivistyspalvelut järjestää perusopetusta (1.–9. vuosiluokat) oppivelvollisuuden aikana. Sivistyspalvelut huolehtii oppilaiden aamu- ja iltapäivätoiminnasta, kerhotoiminnasta ja koulukuljetuksista. Lisäksi sivistyspalvelut huolehtii oppilaiden oppilaskohtaisesta tuesta sekä koulun ja kodin välisestä viestinnästä.
Sisältö ja tiedot:
- Oppilaat ja oppivelvollisuus
- Oppilaan koulukäynti ja oppimisen tuki
- Oppilaan suoritukset ja arvioinnit
- Koulukuljetukset
- Opettajat ja muu henkilökunta
- Koulut ja toimipaikat
- Aamu- ja iltapäivätoiminta
- Kerhotoiminta
- Aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut
- Tilastot
Hakusanat: Henkilön etunimi sukunimi, henkilötunnus, koulu, esikoulu, vuosiluokka, huoltaja, kieli, kansalaisuus ja kotiosoite.
Tietojärjestelmät: Asianhallintajärjestelmä, oppilashallintojärjestelmä, varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen järjestelmä, viestintäjärjestelmä, talous- ja laskutusjärjestelmä, suunnittelujärjestelmä, e-lomakejärjestelmä, toimisto-ohjelmat ja valtion järjestelmät.
Vastuuviranomainen: Sivistysvaliokunta
Edustaja: Sivistysjohtaja Linda Felixson, linda.felixson@mustasaari.fi
Yhteyshenkilö: Opetuspäällikkö Ronnie Salonen, ronnie.salonen@mustasaari.fi
Henkilötietojen ja keskeisten asiakirjojen käsittely on kuvattu tietovarantoon sisältyvien palvelujen ja rekistereiden tietosuojaselosteissa. Tietosuojaselosteita voi tilata kirjaamosta info@mustasaari.fi.
Sivistyspalvelut järjestää lukiokoulutusta ja toisen asteen opetusta. Lisäksi sivistyspalvelut huolehtii opiskelijoiden opiskelijakohtaisesta tuesta ja koulukuljetuksista sekä koulun ja kodin välisestä viestinnästä.
Sisältö ja tiedot:
- Opiskelijat ja oppivelvollisuus
- Opinnot ja oppimisen tuki
- Opiskelijan suoritukset ja arvioinnit
- Koulukuljetukset
- Opettajat ja muu henkilökunta
- Opinto-ohjaus
- Tutkinnot
Hakusanat: Henkilön etunimi sukunimi, henkilötunnus, koulutus, koulu, vuosikurssi, huoltaja, kieli, kansalaisuus, kotiosoite ja tutkinnot.
Tietojärjestelmät: Asianhallintajärjestelmä, opiskelijhallintojärjestelmä, viestintäjärjestelmä, suunnittelujärjestelmä, e-lomakejärjestelmä, toimisto-ohjelmat ja valtion järjestelmät.
Vastuuviranomainen: Sivistysvaliokunta
Edustaja: Sivistysjohtaja Linda Felixson, linda.felixson@mustasaari.fi
Yhteyshenkilö: Rehtori Joakim Bonns, joakim.bonns@mustasaari.fi
Henkilötietojen ja keskeisten asiakirjojen käsittely on kuvattu tietovarantoon sisältyvien palvelujen ja rekistereiden tietosuojaselosteissa. Tietosuojaselosteita voi tilata kirjaamosta info@mustasaari.fi.
Aikuisopisto tarjoaa kuntalaisille yhteisiä, yksilöllisiä ja sopeutettuja kursseja, teematapaamisia, luentoja ja toimeksiantokoulutuksia sekä taiteen perusopetusta vapaana sivistystyönä. Lisäksi aikuisopisto vuokraa tiloja eri tilaisuuksiin.
Sisältö ja tiedot:
- Kurssit, luennot ja tapahtumat
- Toimeksiantokoulutukset
- Kurssilaiset
- Opettajat
- Taiteen perusopetus vapaan sivistystyön piirissä
- Tutkinnot
- Tilojen vuokraus
Hakusanat: Henkilön etunimi sukunimi, henkilötunnus, yhteystiedot, Y-tunnus, yhdistys, äidinkieli, huoltaja, kansalaisuus ja ammatti.
Tietojärjestelmät: Kurssihallintajärjestelmä, talous- ja laskutusjärjestelmä, e-lomakejärjestelmä, toimisto-ohjelmat ja valtion järjestelmät.
Vastuuviranomainen: Sivistysvaliokunta
Edustaja: Sivistysjohtaja Linda Felixson, linda.felixson@mustasaari.fi
Yhteystiedot: Aikuisopiston rehtori Monika Fröjdö, monika.frojdo@mustasaari.fi
Henkilötietojen ja keskeisten asiakirjojen käsittely on kuvattu tietovarantoon sisältyvien palvelujen ja rekistereiden tietosuojaselosteissa. Tietosuojaselosteita voi tilata kirjaamosta info@mustasaari.fi.
Mustasaaren musiikkiopisto järjestää musiikin ja tanssin perusopetusta.
Sisältö ja tiedot:
- Musiikin ja tanssin opinnot
- Oppilaat
- Opettajat
- Tutkinnot
- Musiikkileikkikoulut
Hakusanat: Henkilön etunimi sukunimi, henkilötunnus, yhteystiedot, opinnot, äidinkieli, huoltaja ja ammatti.
Tietojärjestelmät: Kurssihallintajärjestelmä, talous- ja laskutusjärjestelmä, e-lomakejärjestelmä, toimisto-ohjelmat ja valtion järjestelmät.
Vastuuviranomainen: Sivistysvaliokunta
Edustaja: Sivistysjohtaja Linda Felixson, linda.felixson@mustasaari.fi
Yhteystiedot: Musiikkiopiston rehtori Rabbe Franzén, rabbe.franzen@mustasaari.fi
Henkilötietojen ja keskeisten asiakirjojen käsittely on kuvattu tietovarantoon sisältyvien palvelujen ja rekistereiden tietosuojaselosteissa. Tietosuojaselosteita voi tilata kirjaamosta info@mustasaari.fi.
Kirjastopalveluita on tarjolla kunnan pääkirjastossa, sivukirjastoissa ja kirjastoautossa. Kirjastopalvelut huolehtii kirjastojen palvelupisteistä, digitaalisista palveluista, palvelutarjonnasta, lainauksesta, maksuista ja tilastoinnista.
Sisältö ja tiedot:
- Kirjastot ja palvelupisteet
- Kirjastot, joissa ei ole henkilökuntaa (omatoimikirjastot)
- Kirjastoauto
- Verkkokirjasto
- Lainaajat ja lainat
- Kirjat ja muu palvelutarjonta
- E-kirjapalvelut
Hakusanat: Henkilön etunimi sukunimi, henkilötunnus, yhteystiedot, kieli ja lainaajanumero
Tietojärjestelmät: Kirjastotietojärjestelmä, talous- ja laskutusjärjestelmä, e-kirjapalvelu, toimisto-ohjelmat ja valtion ohjelmat.
Vastuuviranomainen: Sivistysvaliokunta
Edustaja: Sivistysjohtaja Linda Felixson, linda.felixson@mustasaari.fi
Yhteyshenkilö: Kirjastopalveluiden päällikkö Maria Kronqvist-Berg, maria.kronqvist-berg@mustasaari.fi
Henkilötietojen ja keskeisten asiakirjojen käsittely on kuvattu tietovarantoon sisältyvien palvelujen ja rekistereiden tietosuojaselosteissa. Tietosuojaselosteita voi tilata kirjaamosta info@mustasaari.fi.
Områdesanvändningen fungerar som kommunens planläggningsmyndighet och ansvarar för områdesplaneringen och en del av mAlueiden käytön suunnittelusta ja osasta maapolitiikkaa vastaa kunnan kaavoitusviranomainen.
Sisältö ja tiedot:
- Yleiskaavoitus, asemakaavoitus ja ranta-asemakaavoitus
- Mittaukset, pohjakartta ja paikkatiedot
- Tonttijako ja -myynti
- Maa-alueiden hankinta ja myynti
- Tonttijako ja kunnan vastuu toimituksissa
- Osoitteet
- Maanvuokrat
- Maksut
Hakusanat: Asian numero, kiinteistötunnus, Y-tunnus, kaavamerkintä, kylä, henkilön etunimi sukunimi, henkilötunnus ja yhteystiedot.
Tietojärjestelmät: Asianhallintajärjestelmä, talous- ja laskutusjärjestelmä, maanvuokrajärjestelmä, mustasaari.fi-sivusto, e-lomakejärjestelmä, toimisto-ohjelmat ja valtion järjestelmät.
Vastuuviranomainen: Yhdyskuntarakentamisen valiokunta
Edustaja: Kaavoituspäällikkö Jonas Aspholm, jonas.aspholm@mustasaari.fi
Yhteyshenkilö: Kaavoituspäällikkö Jonas Aspholm, jonas.aspholm@mustasaari.fi
Henkilötietojen ja keskeisten asiakirjojen käsittely on kuvattu tietovarantoon sisältyvien palvelujen ja rekistereiden tietosuojaselosteissa. Tietosuojaselosteita voi tilata kirjaamosta info@mustasaari.fi.
Tekniset palvelut vastaa kunnallisteknisten laitosten, liikenneväylien, hulevesijärjestelmien, liikuntapaikkojen, viheralueiden, puistojen, leikkipuistojen ja torien suunnittelusta, rakentamisesta ja kunnossapidosta. Lisäksi tekniset palvelut huolehtii teistä, liikenneturvallisuudesta, tievalaistuksesta, pysäköintipaikoista ja joukkoliikenteestä sekä satamista, laitureista ja kunnan uimarannoista.
Sisältö ja tiedot:
- Kunnallistekniikka
- Tiet, liikenneturvallisuus, tievalaistus ja lumenauraus
- Hulevedet
- Kaivu- ja sijoitusluvat
- Satamat, laiturit ja uimarannat
- Torit, puistot ja leikkipuistot
- Liikuntapaikat
- Joukkoliikenne
- Kuntalaisten tekemät vikailmoitukset (Virhi-palvelu)
- Mikroliikennelupa
- Avustukset tiekunnille
Hakusanat: Asian numero, kiinteistötunnus, osoite, tiennimi, kylä, Y-tunnus ja henkilön etunimi sukunimi.
Tietojärjestelmät: Asianhallintajärjestelmä, talous- ja laskutusjärjestelmä, mustasaari.fi-sivusto, e-lomakejärjestelmä, toimisto-ohjelmat ja valtion järjestelmät.
Vastuuviranomainen: Yhdyskuntarakentamisen valiokunta
Edustaja: Tekninen johtaja Ben Antell, ben.antell@mustasaari.fi
Yhteyshenkilö: Kunnallistekniikan päällikkö Magnus Nylund, magnus.nylund@mustasaari.fi
Henkilötietojen ja keskeisten asiakirjojen käsittely on kuvattu tietovarantoon sisältyvien palvelujen ja rekistereiden tietosuojaselosteissa. Tietosuojaselosteita voi tilata kirjaamosta info@mustasaari.fi.
Kiinteistöosasto vastaa kiinteistöjen ja tilojen suunnittelusta, rakentamisesta, kunnossapidosta, vuokrauksesta ja myynnistä. Kiinteistöosasto huolehtii kunnan ruoka- ja siivouspalveluista ja kunnan kiinteistöjen yhteydessä sijaitsevien ulkoalueiden kunnossapidosta. Lisäksi kiinteistöosasto huolehtii kiinteistöjen turvallisuudesta sekä kunnan kiinteistöjen ja yleisten alueiden kameravalvonnasta.
Sisältö ja tiedot:
- Kiinteistöt ja asunnot
- Kiinteistön omistajat
- Asuntojen vuokraus
- Teollisuus-, toimisto- ja varastotilojen vuokraus
- Vuokralaiset ja vuokrat
- Kiinteistöjen rakentaminen ja kunnossapito
- Ruokapalvelut ja siivous
- Kulunvalvonta
- Kameravalvonta
Hakusanat: Asian numero, henkilön etunimi sukunimi, kiinteistötunnus, kiinteistö, osoite ja kylä.
Tietojärjestelmät: Asianhallintajärjestelmä, kiinteistöjärjestelmä, kulunvalvontajärjestelmä, kameravalvontajärjestelmä, talous- ja laskutusjärjestelmä, e-lomakejärjestelmä, toimisto-ohjelmat ja valtion järjestelmät.
Vastuuviranomainen: Yhdyskuntarakentamisen valiokunta
Edustaja: Tekninen johtaja Ben Antell, ben.antell@mustasaari.fi
Yhteyshenkilö: Kiinteistöpäällikkö Daniel Björndahl, daniel.bjorndahl@mustasaari.fi
Henkilötietojen ja keskeisten asiakirjojen käsittely on kuvattu tietovarantoon sisältyvien palvelujen ja rekistereiden tietosuojaselosteissa. Tietosuojaselosteita voi tilata kirjaamosta info@mustasaari.fi.
Rakennusvalvonta vastaa kunnan rakennusjärjestyksestä sekä rakentamislupien, poikkeamislupien, purkamislupien ja -ilmoitusten käsittelystä. Rakennusvalvonta huolehtii myös sijoittamisluvista ja rakennusrasitteistä sekä maisematyöluvista ja rakennetun ympäristön hoidosta. Rakennusvalvonta tekee rakentamishankkeiden katselmukset ja tarkastukset ja neuvoo asiakkaita.
Sisältö ja tiedot:
- Kiinteistön omistajat
- Rakentamisen luvat
- Rakennushankkeet
- Rakennusvalvonta
- Maisematyöt
- Rakennusrasitteet
- Maksut
Hakusanat: Asian numero, lupalaji, lupa, rakentamishanke, rakennusaika, kiinteistötunnus, pysyvä rakennustunnus, henkilön etunimi sukunimi, henkilötunnus, osoite ja kylä.
Tietojärjestelmät: Asianhallintajärjestelmä, talous- ja laskutusjärjestelmä, lupa-asiajärjestelmä, lupahakemuspalvelu, e-lomakejärjestelmä, toimisto-ohjelmat ja valtion järjestelmät.
Vastuuviranomainen: Rakennuslautakunta
Edustaja: Johtava rakennustarkastaja Michael Ek, michael.ek@mustasaari.fi
Yhteyshenkilö: Rakennustarkastaja Sixten Lithén, sixten.lithen@mustasaari.fi
Henkilötietojen ja keskeisten asiakirjojen käsittely on kuvattu tietovarantoon sisältyvien palvelujen ja rekistereiden tietosuojaselosteissa. Tietosuojaselosteita voi tilata kirjaamosta info@mustasaari.fi.
Vesihuoltolaitos vastaa vesi- ja viemäri-infrastruktuurin rakentamisesta, kunnossapidosta ja käytöstä. Vesihuoltolaitos huolehtii vesi- ja viemäriliittymistä kiinteistöille ja valvoo johtoverkkoa, veden laatua ja vedensaantia. Lisäksi vesihuoltolaitokselle kuuluu vedensaantiin varautuminen ja jakeluhäiriöistä viestiminen kiinteistön omistajille.
Sisältö ja tiedot:
- Vesi- ja viemäriliittymät
- Vedenjakelun häiriöt
- Kiinteistön omistajat
- Käyttömaksut ja vesimittarin lukemat
- Maksut
- Vesipostit
- Vesi- ja viemäri-infrastruktuurin rakentaminen ja kunnossapito
- Veden tuotanto, hankinta ja tarkkailu
- Talousveden puhdistus, johtaminen ja tarkkailu
Hakusanat: Asian numero, kiinteistötunnus, osoite, kylä, henkilön etunimi sukunimi ja liittymän numero.
Tietojärjestelmät: Asianhallintajärjestelmä, talous- ja laskutusjärjestelmä, kiinteistöjärjestelmä, kulunvalvontajärjestelmä, vesi- ja viemäritietojärjestelmä, häiriöviestijärjestelmä, toimisto-ohjelmat ja valtion järjestelmät.
Vastuuviranomainen: Yhdyskuntarakentamisen valiokunta
Edustaja: Tekninen johtaja Ben Antell, ben.antell@mustasaari.fi
Yhteyshenkilö: Vesihuoltopäällikkö Andreas Granholm, andreas.granholm@mustasaari.fi
Henkilötietojen ja keskeisten asiakirjojen käsittely on kuvattu tietovarantoon sisältyvien palvelujen ja rekistereiden tietosuojaselosteissa. Tietosuojaselosteita voi tilata kirjaamosta info@mustasaari.fi
Länsirannikon ympäristöyksikkö on ympäristönsuojelun yhteistoiminta-alueen lupa- ja valvontaviranomainen. Alue käsittää kunnat Mustasaari, Kristiinankaupunki, Kaskinen, Närpiö ja Korsnäs. Ympäristönsuojelu myöntää lupia, valvoo, neuvoo, tiedottaa ja ottaa näytteitä. Ympäristönsuojelu käsittelee asioita, jotka koskevat ympäristöön liittyvien lupien hakemista, ympäristövahinkoja tai -onnettomuuksia, roskaamista, ulkoilman melu- ja pölyhaittoja lannan varastointia ja yleiseen viemäriin liittämisestä vapauttamista.
Sisältö ja tiedot:
- Ympäristöluvat
- Maa-ainesluvat
- Ympäristönsuojelulain nojalla rekisteröinnit
- Naapuruussuhdehaitat
- Jätteet
- Roskaaminen
- Lanta
- Melu ja tärinä
- Yleiseen viemäriin liittäminen
- Haja-asutusalueen viemäri
- Ympäristövahingot ja -onnettomuudet
- Ruoppaus
- Öljysäiliöt
- Haitalliset vieraseläin- ja kasvilajit
- Vesiensuojelu
- Ojitukset
- Veden ottaminen
- Maksut
- Tilastot
- Maasto- ja meriliikenne
- Leirintäalueluvat
- Kemikaalit
- Pienvenesatamien jätehuolto
Hakusanat: Päätöspäivämäärä, päätöksentekijä, toimielin, asianosainen, asian vireillepanija, asian numero, lupa, lupanumero, Y-tunnus, henkilötunnus, henkilön etunimi sukunimi, osoite, kylä, kunta ja kiinteistötunnus.
Tietojärjestelmät: Asianhallintajärjestelmä, lupajärjestelmä, mustasaari.fi-sivusto, e-lomakejärjestelmä, talous- ja laskutusjärjestelmä, toimisto-ohjelmat ja valtion järjestelmät.
Vastuuviranomainen: Länsirannikon valvontalautakunnan ympäristöjaosto
Edustaja: Ympäristönsuojelupäällikkö Anna-Maria Mattfolk, anna-maria.mattfolk@mustasaari.fi
Yhteyshenkilö: Toimistosihteeri Lisa Martens, lisa.martens@mustasaari.fi
Henkilötietojen ja keskeisten asiakirjojen käsittely on kuvattu tietovarantoon sisältyvien palvelujen ja rekistereiden tietosuojaselosteissa. Tietosuojaselosteita voi tilata kirjaamosta info@mustasaari.fi.
Länsirannikon ympäristöyksikkö on ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen lupa- ja valvontaviranomainen. Alue käsittää kunnat Mustasaari, Kaskinen, Korsnäs, Kristiinankaupunki, Maalahti, Närpiö ja Vöyri. Ympäristöterveydenhuolto huolehtii elintarvikevalvonnasta, ympäristöhygienian valvonnasta, sisäilmaselvityksistä, talousveden ja uimavesien laadun tarkkailusta, terveysriskien arvioinnista, säteilymittauksista sekä ympäristöonnettomuuksiin varautumisesta.
Sisältö ja tiedot:
- Elintarvikkeet
- Elintarvikehuoneistot
- Ruokamyrkytykset
- Sisäympäristö ja radon
- Tupakkatuotteiden vähittäismyyntiluvat
- Nikotiinituotteet
- Talousvesi ja uimavedet
- Laivatarkastukset Kaskisten satamassa WHO:n kansainvälisen terveysohjeistuksen mukaan
- Varautuminen ympäristöonnettomuuksiin
- Maksut
- Tilastot
Hakusanat: Päätöspäivämäärä, päätöksentekijä, toimielin, asianosainen, asian vireillepanija, asian numero, lupa, lupanumero, elintarvikehuoneisto, Y-tunnus, henkilötunnus, henkilön etunimi sukunimi, osoite, kylä, kunta ja kiinteistötunnus.
Tietojärjestelmät: Asianhallintajärjestelmä, lupajärjestelmä, mustasaari.fi-sivusto, e-lomakejärjestelmä, talous- ja laskutusjärjestelmä, toimisto-ohjelmat ja valtion järjestelmät.
Vastuuviranomainen: Länsirannikon valvontalautakunta
Edustaja: Ympäristö- ja ympäristöterveydenhuollon päällikkö Tommy Stenlund, tommy.stenlund@mustasaari.fi
Yhteyshenkilö: Toimistosihteeri Lisa Martens, lisa.martens@mustasaari.fi
Henkilötietojen ja keskeisten asiakirjojen käsittely on kuvattu tietovarantoon sisältyvien palvelujen ja rekistereiden tietosuojaselosteissa. Tietosuojaselosteita voi tilata kirjaamosta info@mustasaari.fi.
Länsirannikon ympäristöyksikkö on eläinlääkintähuollon yhteistoiminta-alueen lupa- ja valvontaviranomainen. Alue käsittää kunnat Mustasaari, Kaskinen, Korsnäs, Kristiinankaupunki, Maalahti, Närpiö ja Vöyri. Eläinlääkintähuolto vastaa eläinten terveyden ylläpitämisestä ja sairauksien hoidosta sekä muusta eläinlääketieteellisestä avusta. Eläinlääkintähuollon tehtäviin kuuluu hyöty- ja lemmikkieläinten terveyden ja sairauksien hoito, eläin- ja tartuntatautien torjuminen ja ehkäiseminen sekä eläinperäisten elintarvikkeiden tuotannon valvonta- ja tarkastustehtävät alkutuotannosta eläinjätteiden käsittelyyn asti. Eläimistä ihmisiin leviävien sairauksien ehkäiseminen on olennainen osa eläinperäisten elintarvikkeiden valvontaa.
Sisältö ja tiedot:
- Eläinlääkäripäivystys
- Eläinlääkärin vastaanotot
- Eläinsuojeluilmoitukset
- Eläinten talteenotto
- Siipikarjan ulkonapitokielto
- Eläintilat ja tallit
- Lihantuotantopaikat
- Maksut
- Tilastot
Hakusanat: Päätöspäivämäärä, päätöksentekijä, toimielin, asianosainen, asian vireillepanija, asian numero, lupa, lupanumero, talli, eläintila, Y-tunnus, henkilötunnus, henkilön etunimi sukunimi, osoite, kylä, kunta ja kiinteistötunnus.
Tietojärjestelmät: Asianhallintajärjestelmä, lupajärjestelmä, mustasaari.fi-sivusto, e-lomakejärjestelmä, talous- ja laskutusjärjestelmä, toimisto-ohjelmat ja valtion järjestelmät.
Vastuuviranomainen: Länsirannikon valvontalautakunta
Edustaja: Ympäristö- ja ympäristöterveydenhuollon päällikkö Tommy Stenlund, tommy.stenlund@mustasaari.fi
Yhteyshenkilö: Toimistosihteeri Terese Kvist, terese.kvist@mustasaari.fi