Välitunnit

Ensimmäinen välitunti

Koulun alkamisaika on klo 8.45, jolloin kello soi sisään.

Kuljetusoppilaille on järjestetty aamuvalvonta

On toivottavaa, että ne oppilaat, jotka tulevat kylältä, ajoittavat tulemisen klo 8.45 Innokkuus on hyvä asia, mutta esim. talvipakkasilla odotusaikaa pihalla ei kannata venyttää liian pitkäksi.

Anna itsestäsi edullinen vaikutelma toivottamalla aikuisille hyvää huomenta.

Poikkeuksen aamukäytäntöihin muodostavat ne aamut, jolloin koulu tai osa sen luokista lähtee retkille. Näistä luonnollisestikin tiedotetaan etukäteen.

Vanhemmille huomioitavaksi (erityisesti uudet oppilaat ja koulutulokkaat). Syystiedotteesta löytyy tiedot käytännön järjestelyistä. Varmista, että se on kotona. Yleisohjeistus löytyy myös koulun kotisivuilta.

Kun menen välitunnille…

Oppitunnin loppuessa siirryn naulakolle pukemaan.

Koska pienimmillä oppilailla pukeminen kestää kauemmin, opettaja voi antaa heidän siirtyä valmistautumaan muutamaa minuuttia ennemmin.

Oma opettaja huolehtii luokkansa tyhjentymisestä ja valvova opettaja ennen ulos siirtymistään huolehtii siitä, että loputkin siirtyvät ripeästi ulos.

Kun tulen välitunnilta, huolehdin omat kengät ja vaatteeni niille tarkoitetulle paikalle.

Ruokatunnin virallinen alkamisaika on klo 10.45, mutta käytännön syistä ruokailu on porrastettu. Muistathan, että ruoka tulee nauttia hotkimatta. Aikaa ruokailuun on, mikäli noudatat niitä yhteisiä sääntöjä, joita ruokailun joustavasta onnistumisesta on sovittu. Virallinen ruokavälitunti alkaa klo 11.45.

Se opettaja, joka vie oppilaat syömään, valvoo myös ruokailun. Ruokailun valvontaan kuuluu myös ruuan ottamisen tarkkailu. Valvontateknisistä syistä oppilaat päästetään ulos 11.45 (luokat 1–6).

Välitunti on virkistykseksi tarkoitettu hetki oppituntien välissä.

Riippuen opettajan käyttämästä ja valitsemasta työtavasta,koulutyö voidaan jaksottaa toisin , tarkoituksenmukaisella tavalla.

Em. liittyen keskustele lapsesi kanssa ja varmista, että välituntialueen rajat ovat tiedossa.

Välituntirajat ovat seuraavat:

  • kaava-alueen puolella rajana toimii oja. Parkkialueen vieressä välituntialue rajautuu aitaan. Pururadanalkupäässä rajana toimii oja.
  • kaava-aluetta vasten rajana toimii metsä.

Mitä teen välitunnilla

Välitunnilla voin keinua. Keinuja on kuusi, joten huomioi myös muut, jotka haluavat keinua. (Vuorolaskusysteemi 1–20)

Päätykatoksen alla voin hypätä tvistiä ja narua.

Jalkapallokentällä voin pelata palloa. Kentällä on myös ns. palloseinä, johon voin potkia palloa. Kaukalo on rauhoitettu.

Perinteisen hiihtojakson aikana helmikuussa pikkuladun kiertäminen on välituntisin sallittua.

Välitunnilla saa talvella tehdä lumiveistoksia ja lumiukkoja. Kunnioitan toisten aikaansaannoksia.

Talvella saan laskea pulkalla koulun osoittamassa mäessä kunhan muistan palauttaa pulkan ulkovarastoon. Pulkkamäki valitaan lumitilanteen mukaan ja sen mukaan, mikä on valvonnan kannalta paras ratkaisu. Pulkkamäen käyttö ratkaistaan aina olosuhteiden mukaan.

Poikkeukselliset tilanteet

Sää ei sinänsä ole hyvä tai huono, vaan vaatetus joko sopii tai ei sovi. Pitkien pakkasjaksojen aikana, yli –15 °C, käytäntö on se, että ruokavälitunnin aikana 11.45–12.00 käydään ulkona ja näin myös luokat tuulettuvat. Pieni happihyppy myös muilla välitunneilla sääolosuhteet huomioiden mahdollista.

Sadepäivinä on hyvä olla sadevaatteet, mutta tilanteen mukaan voidaan välitunti viettää sisätiloissa. Sisällä välituntia vietettäessä ollaan omassa luokassa.

Mitä saan tehdä välitunnilla

Välitunnilla saa tehdä asioita, jotka ovat yhteisesti sovittuja ja jotka kaikista tuntuvat mukavilta.

Välitunnilla saa kysyä apua ja neuvoja valvovalta opettajalta.

Mitä en saa tehdä välitunnilla

Välitunnilla en liiku päiväkodin pihalla.

Ojat eivät ole leikkipaikkoja, niistä tulee äidille pyykkimurheita. Ojan varrella oleva palloaita ei ole istumista varten.

Kaukalon päässä oleva vesipostivaja ei ole oleskelupaikka.

Luistelupukusuojaan mennään vain luistelujumppatunnin aikana.

Välitunnilta ja koulualueelta poistuminen on sallittua vain luvalla (lupa myönnetään tarvittaessa esim. unohtuneen koulutavaran hakemiseen).

Kaukaloon mennään vain liikuntatunneilla, jos ei toisin sovita.

Ne leikit, jotka yltyvät liian rajuiksi, kielletään.

Välitunnin alkaessa en saa jäädä sisälle norkoilemaan, vaan siirryn reippaasti ja tahdikkaasti ulos, ettei valvovan opettajan aika mene oppilaiden ulos karhaamiseen.

Mitkään koulun seinät eivät ole palloseiniä! Mikäli pallot menevät katolle, ilmoita siitä ulkovalvojalle tai koulun talonmiehelle.

Miten toimin välitunnin loppuessa

Kellon soidessa välitunnin loppuessa kiiruhdan sisälle. En ryntäile.

Kuraisena ja lumisena aikana huolehdin kenkien putsaamisesta ja tarvittaessa myös vaatteiden harjaamisesta lumesta. Kenkäni sijoitan lokerikkoon. Koulun eteisessä on kuivauskaappi, johon voin laittaa vaatteitani kuivumaan.

Se joka jotain ulos vie, se myös samalla välitunnilla sen sisään tuo.

Sisälle tultuani ja riisuttuani ulkovaatteet siirryn siihen opetus- tai odotustilaan, jossa seuraava tuntini on. Oppiaineesta riippuen, käytän aikaani hyödyksi valmistautumalla päivän läksyyn tai tekemällä omatyövihkoa tai muuta keskeneräistä työtä. Olen omatoiminen ja itsenäinen tässä asiassa.