Mustasaaren virastotalon aukioloajat jouluna
Mustasaaren kunnan virastotalo on kiinni 27.–30.12.2022. Virastotalo on auki 23. joulukuuta klo 13 saakka.
Mustasaaren kunta kiirehtii energiansäästötoimenpiteitä
Mustasaaren kunta on päättänyt monista toimenpiteistä energian säästämiseksi. Muutoksia tehdään muun muassa tievalaistuksen aika-asetuksiin ja kiinteistöjen lämmitykseen.
Tutustu vapaana oleviin tontteihin ja kaavoihin uudessa karttapalvelussa
Uusi karttapalvelu tuo helpotusta tilanteeseen, jossa esimerkiksi mietitään tontin ostamista Mustasaaresta.
Kunnanjohtaja Rurik Ahlberg virkavapaalle tammikuussa – perehtyy IT-yritys Wapiceen
Mustasaaren kunnanjohtaja Rurik Ahlbergille on myönnetty kuukauden virkavapaa tammikuusta alkaen. Virkavapaansa aikana Ahlberg perehtyy vaasalaisen IT-yrityksen Wapicen toimintaan.
Kunnanvaltuusto hyväksyi talousarvion
Mustasaaren kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2023 talousarvion kahdella muutoksella. Valtuusto päätti kokouksessaan 21.11 nostaa sivistysvaliokunnan käyttötalousarviota 150 000 eurolla ja investointitalousarviota 21 000 eurolla kunnanhallituksen ehdotuksesta.
Lillajulkonsert med Singsby sångkör
klo 13.00 Senioripiste, Niilontie 1, Sepänkylä
Omenalaakson uusi virkistysalue valmistuu Sepänkylään – tarjoaa jokaiselle jotakin
Sepänkylän uusi Hevosniityn–Omenalaakson virkistysalue alkaa hahmottua. Olavin leikkipuiston uudistus valmistui elokuussa, ja ensi vuodeksi suunnitellaan Kirsikkalaakson puiston rakentamista. Sinne tulee muun muassa ulkoliikuntasali ja boulekenttä.