Toimikunta jatkotyötä varten

…lopullista päätöstä niiden tulevista käyttötarkoituksista tai mahdollisesta purkamisesta.  Rakentaminen aloitetaan keväällä 2022 ja valmistuu vuoden 2026 loppuun mennessä.  Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 30 miljoonaa euroa. Rahoitetaan lainalla ja lyhennysajaksi ehdotetaan 40 vuotta….

Hyväksytyt kaavat

Hyväksytyt kaavat löydät kunnan karttapalvelusta. Siirry karttapalveluun klikkaamalla logoa. Karttapalvelu löytyy myös osoiteesta www.mustasaari.fi/kartta Huom.! Björkön–Raippaluodon rantaosayleiskaava puuttuu osayleiskaavojen koosteesta….

Asukasbudjetti

…paperilomakkeella, joita saa Sepänkylän, Koivulahden, Sulvan, Raippaluodon ja Björkön kirjastoista sekä kirjastoautosta. Vaihe 2 19.2-17.3. Ehdotusten läpikäynti Kunnan viranhaltijat tekevät valinnan ja kustannusarviot. Vaatimuksena on, että ehdotukset tulee pystyä toteuttamaan…

Koivulahden yrityskeskus

Tiheään rakennettu, noin 7 hehtaaria käsittävä Koivulahden yrityskeskus sijaitsee pari kilometriä Lintuvuoren yrityskeskuksesta pohjoiseen, kätevästi Eurooppatien 8 varrella. Stormossenilta Koivulahteen kulkevan kaasuputken ansiosta yrityksillä on mahdollisuus käyttää biokaasua. Koivulahden yrityskeskuksesta on…

Vuoden yrittäjä

Mustasaaren kunnassa toimii monia aktiivisia ja innovatiivisia yrittäjiä, joiden panos kunnan myönteiseen kehittymiseen on merkittävä. Haluamme nostaa esiin näitä yrittäjiä, ja sen vuoksi kunta on palkinnut Vuoden yrittäjää vuodesta 2005….

Kirjakerho Mustasaaren kirjastossa

https://fredrika.finna.fi/FeedContent/eve_alla?element=http%3A%2F%2Ffredrikablog471588696.wordpress.com%2F%3Fp%3D8784&lng=fi…

Kirjakerho Mustasaaren kirjastossa

https://fredrika.finna.fi/FeedContent/eve_korsh?element=http%3A%2F%2Ffredrikablog471588696.wordpress.com%2F%3Fp%3D8784&lng=fi&id=eve_korsh…

Kirjakerho Mustasaaren kirjastossa

https://fredrika.finna.fi/FeedContent/eve_korsh?element=http%3A%2F%2Ffredrikablog471588696.wordpress.com%2F%3Fp%3D8784&lng=fi&id=eve_korsh…