Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen vanhempainkyselyn vastaukset
Lapsen vanhemmille tai muille huoltajille on annettava mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa lapsensa varhaiskasvatuksen suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Kaikki huoltajat, joilla on lapsia varhaiskasvatuksessa tai esiopetuksessa, saivat mahdollisuuden vastata vanhempainkyselyyn. Varhaiskasvatuksen-ja-esiopetuksen-arviointi-2024
Roskatalkoot 2–15.5.
Mustasaaren kunta järjestää roskienkeruutalkoot 2–15.5., osana Ylen Miljoona roskapussia-kampanjaa.
Mustasaaren kunta jakaa 236 000 euroa avustuksia ja stipendejä
Mustasaaren kunta jakaa tänä vuonna yhteensä 236 200 euroa avustusrahoja ja stipendejä.
Mustasaari osallistuu Kuntaliiton Kuntalaistutkimukseen
32 900 kansalaista ympäri Suomea saa lähiviikon aikana postitse kyselylomakkeen, jossa kysytään vastaanottajan käsityksiä asuinkunnastaan. Mustasaari on yksi 46 osallistuvasta kunnasta.
Asukasbudjetti 2024 käytetään Tuovilan hiihtoladun kunnostukseen
Mustasaaren toinen 15 000 euron asukasbudjetti käytetään Tuovilan hiihtoladun kunnostukseen. Ehdotus sai 229 ääntä tiukassa äänestyksessä.