Roskatalkoot 2–15.5.


Mustasaaren kunta järjestää roskienkeruutalkoot 2–15.5., osana Ylen Miljoona roskapussia-kampanjaa.

Man omgiven av soppåsar

Roskienkeruutalkoiden aikana kunnalla on kuusi roskalavaa sijoitettuna eri paikoissa. Roskalavojen sijainnit:

  • Raippaluodon Sale, Vallgrundintie 1
  • Karperön urheilukentän pysäköintialue, Bäckinraitti 7
  • Koivulahden urheilukentän pysäköintialue, Kosköntie 77
  • Tuovilan koulun pysäköintialue, Lundintie 3
  • Sulva, Pulsen, Urheilukuja 3
  • Sepänkylän nuorisoseurantalon pysäköintialue, Sepänkyläntie 224

Yksityishenkilöt ja yhdistykset voivat viedä roskalavoille poltettavaa jätettä.

Mustasaaren kunta on myös aktivoinut yhdistyksiä keräämään roskaa kuntakeskuksessa ja kunnanosakeskuksissa, eli Sepänkylässä, Helsingbyssä, Karperössä, Koivulahdessa, Raippaluodossa ja Sulvalla. Kymmenkunta yhdistystä ja urheilujoukkuetta on ilmoittautunut mukaan roskatalkoisiin ja niille jaetaan avustus.

Kunnan tavoitteena on kerätä yhteensä 4 000 roskapussia Mustasaaressa Ylen kampanjan aikana. Miljoona roskapussia-kampanja jatkuu 5. kesäkuuta saakka. 3. toukokuuta mennessä mustasaarelaiset olivat keränneet yhteensä 148 pussillista roskaa.

Maksuttomia roskapusseja voi hakea Mustasaaren kirjastoautosta ja kirjastoista sekä virastotalon infopisteestä koko kampanjan ajan.

Linkki Ylen roskalaskuriin.

Kuva: Yle/ Johanna Kannasmaa

Lisää uutisia