Kolme koulua myyntiin Mustasaaressa – kylän asukkaat ensisijainen kohderyhmä


Mustasaaren kunta järjestää marraskuussa kolme infotilaisuutta koulukiinteistöjen myynnistä Petsmossa, Veikkaalassa ja Kuni–Vassorissa. Ensi sijassa kouluja tarjotaan ostajille, jotka tarjoavat toimintaa kyläläisille tai kyläläisten käyttöön osan tiloista.

Hand som håller i ett miniatyrhus. Käsi jonka päällä pienoistalo.

Kiinteistötoimi järjestää jokaisesta kohteesta virtuaalisen infotilaisuuden, jolloin kyläläisillä on mahdollisuus esittää kysymyksiä. Samalla kartoitetaan todellista, paikallista kiinnostusta kiinteistön ostamiseen ja siitä huolehtimiseen. Kunta voi tarvittaessa olla osavuokralaisena kiinteistössä. Infotilaisuudet järjestetään Teamsin kautta:

Kiinteistöpäällikkö Ronny Haglund kertoo myynnin periaatteista ja myytävistä koulukiinteistöistä sekä keskustelee eri vaihtoehdoista infotilaisuuden osallistujien kanssa. Paikallisilla on kolme kuukautta aikaa tehdä tarjous kiinteistöstä. Jos kiinnostusta ei ole, kiinteistö laitetaan myyntiin.

Kunnanhallitus päätti vuonna 2019 alueen koulukiinteistöjen myynnistä ja rakennuslautakunta päätti myynnin periaatteista vuonna 2020.

Koulukiinteistöjen myyntiperiaatteet

  1. Kiinteistötoimi järjestää yhteisen tilaisuuden kyläläisten kanssa ja tunnustelee, löytyykö aitoa kiinnostusta ostaa ja huolehtia rakennuksesta, josta kunta vuokraisi tarvittaessa osan. Vastaus on annettava kolmen kuukauden kuluessa infotilaisuudesta. Tarjoukseen on sisällyttävä kiinteistöä koskeva toimintasuunnitelma.

    Voittanut tarjous valitaan sillä ehdolla, että kunnan tilatarpeisiin voidaan vastata. Hinnan painoarvo on 60 prosenttia ja toimintasuunnitelman 40 prosenttia. Erityisesti korostetaan, että kyläläiset hyötyvät toiminnasta ja/tai saavat jatkossakin käyttää osaa tiloista. Kunta pidättää itselleen oikeuden hylätä annetut tarjoukset.
  2. Jos kiinnostusta ei ole, kiinteistö laitetaan myyntiin. Myynnissä sovelletaan kohdan 1 ehtoja.
  3. Jos kiinteistöä ei saada myytyä vuoden kuluessa siitä, kun kiinteistö on laitettu myyntiin, päätetään, että mahdollinen toiminta siirretään tarkoituksenmukaisempiin tiloihin ja että rakennus laitetaan kylmilleen tai puretaan.

Tutustu koulukiinteistöihin

Kiinteistöijen teknisistä tiedoista, piirrustuksista ja kuntotarkastukistsa on koottu tietiopaketti kunnan ruotsinkielisille sivuille. Tutustu materiaaliin alla olevien linkkien kautta.

Petsmo skola

Kuni-Vassor skola

Veikars skola

Tarjoukset

Kiinnostuneiden tulee toimittaa kirjallinen tarjous ja toimintasuunnitelma kiinteistöpäällikkö Ronny Haglundille viimeistään 20.2.2020, jonka jälkeen käydään neuvottelut yhden tai useamman sidosryhmän kanssa alla olevien periaatteiden mukaisesti.

Jos kiinnostusta ei ole, kiinteistö laitetaan myyntiin.

Kunnanhallitus tekee lopullisen päätöksen kaupasta aikaisintaan keväällä 2022.

Ota yhteyttä

Ronny Haglund
Kiinteistöpäällikkö
Yhdyskuntarakentaminen
ronny.haglund@korsholm.fi
+358 6 327 7141
+358 50 69620

Lisää uutisia