Mustasaaren vapaat asuntotontit uudessa karttapalvelussa
Mustasaaren kunta on ottanut käyttöön uuden karttapalvelun, jossa esitellään kunnan vapaat asuntotontit. Karttapalvelussa käyttäjä näkee kätevästi tonttien sijainnit ja perustiedot.
Sepänkylän sivistyskampus toteutetaan käyttäjien toivomusten mukaisesti
Mustasaaren kunta investoi 32,6 miljoonaa euroa uuteen sivistyskampukseen Sepänkylään. Investointi jakautuu vuosille 2022–2027.
Mustasaaressa kehitetään pyöräilyn ja kävelyn olosuhteita – asukkaat mukaan valmisteluun
Mustasaaren kunta on laatimassa kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmaa. Kunnan asukkailla ja muilla alueella liikkuvilla on mahdollisuus osallistua suunnitteluun ja kartoitustyöhön jo alkuvaiheessa sähköisen kyselyn avulla.
Tutustu pelastustoimen väestönsuojaohjeisiin
Kuluneen viikon aikana kunnat ja pelastuslaitokset ympäri Suomea ovat saaneet kysymyksiä kansalaisilta väestönsuojista.
Kyläbussilla pääset mukavasti ovelta ovelle
Hyvää palvelua, helppo käyttää eikä hintakaan ole paha. Suunnilleen näin Kyläbussia kuvailevat Annika Pelli ja Pauline Mattlar.
Tutustu tulevaisuuden Sepänkylään
Sepänkylästä on kasvamassa ja kehittymässä elävä, viihtyisä ja houkutteleva kuntakeskus, josta löytyy moderneja asuntoja, virkeitä yrityksiä, kattavasti sivistys-, kulttuuri- ja hallintopalveluja sekä sujuvat liikenneyhteydet.
Vesijohtovuoto löydetty
Vesihuoltolaitos on löytänyt vesijohtovuodon Sepänkylässä ja kiittää kaikista vihjeistä!
Auta löytämään vesijohtovuoto Sepänkylässä!
Sepänkylässä on vesijohtovuoto, jota Mustasaaren vesihuoltolaitos ei ole löytänyt. Vesihuoltolaitos pyytää yleisöltä apua vesijohtovuodon löytämisessä.
Vuoden 2022 avustukset
Yhdistykset, yhteisöt ja työryhmät: Nyt on aika hakea Mustasaaren kunnan avustuksia!
Idyllisen Hankmon uusi päiväkotiosasto vastaa kysyntään
Hankmon vanhassa koulussa on täysi tohina. Työmiehet purkavat vanhoja täytteitä, rakentavat uusia lattioita ja pystyttävät väliseiniä. Vanhan koulun tiloihin rakennetaan uusi päiväkotiosasto.