Kiertotalous on kirjattu Stormossenin uuteen osakassopimukseen

Ab Stormossen Oy:n kaikki omistajakunnat Vaasa, Mustasaari, Vöyri, Isokyrö, Maalahti ja Korsnäs ovat allekirjoittaneet uuden osakassopimuksen. Uudessa osakassopimuksessa lukee, että yhtiön toimintaan kuuluu tukea kiertotaloutta keräämällä, lajittelemalla ja jalostamalla jätettä niin, että siten voidaan luoda ja myydä materiaalia ja uusia tuotteita.

Elviran palvelutalossa koronatartunta

Sepänkylässä sijaitsevassa Elviran palvelutalossa on todettu koronavirustartunta 23.11.2021. Altistuminen on tapahtunut yhdellä Elviran kahdesta osastosta, mutta vierailut on kielletty toistaiseksi koko palvelutalossa.

Drop in -koronarokotukset

Seuraavat drop in -koronarokotukset järjestetään Mustasaaren terveyskeskuksessa (sisäänkäynti F) 23.11., 8.12., 15.12., 28.12. ja 29.12.

Päätöksiä valtuuston talousarviokokouksesta 2021

Mustasaaren kunnanvaltuusto valitsi Mustasaaren kunnan hyvinvointijohtajaksi Otto Domarsin. Valtuusto teki valinnan kokouksessaan 15.11.2021. Kokouksessa perustettiin myös IT-päällikön virka. Vuoden 2022 talousarvio ja investointiohjelma 2022–2026 hyväksyttiin, ja vuoden 2022 tuloveroprosentti lyötiin lukkoon. Tuloveroprosentti 2022 pysyy ennallaan 20,75 prosentissa.