Kiertotalous on kirjattu Stormossenin uuteen osakassopimukseen


Ab Stormossen Oy:n kaikki omistajakunnat Vaasa, Mustasaari, Vöyri, Isokyrö, Maalahti ja Korsnäs ovat allekirjoittaneet uuden osakassopimuksen. Uudessa osakassopimuksessa lukee, että yhtiön toimintaan kuuluu tukea kiertotaloutta keräämällä, lajittelemalla ja jalostamalla jätettä niin, että siten voidaan luoda ja myydä materiaalia ja uusia tuotteita.

Natur speglas i en glasboll som hålls av en hand. Luonto näkyy lasipallossa, joka on henkilön kädessä.

Suurin osakkeenomistaja on Vaasa, joka omistaa 54,3 prosenttia osakkeista. Vaasaa seuraa Mustasaari (28,3 prosenttia), sen jälkeen Vöyri (6,5 prosenttia), Isokyrö ja Maalahti (molemmilla 4,3 prosenttia) sekä Korsnäs (2,2 prosenttia).

Stormossen huolehtii sellaisen jätteen käsittelystä, joka tulee ensi sijassa osakkaiden alueilta. Yhtiön tulee olla kiertotalouden edelläkävijä ja yhtiön on myös edistettävä osakkaiden ilmastotavoitteita toiminta-alueellaan.

Mustasaaren kunnanjohtaja Rurik Ahlberg iloitsee siitä, että kaikki omistajakunnat ovat nyt allekirjoittaneet sopimuksen ja erityisesti siitä, että kiertotalous on erikseen mainittu tavoitteena sopimuksessa.

– Osakassopimus on iso työväline kunnan ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi, Ahlberg sanoo.

Vaasan kaupungilla on oikeus valita yhtiön uuteen hallitukseen neljä jäsentä. Mustasaaren kunta valitsee kaksi jäsentä ja muut osakkaat yhteensä kaksi jäsentä. Hallituksen puheenjohtajaksi valitaan yksi Vaasan nimeämistä hallituksen jäsenistä ja hallituksen varapuheenjohtajaksi valitaan toinen Mustasaaren nimeämistä hallituksen jäsenistä.

Lisää uutisia