Tee koirankakkapussien hävittämisestä helpompaa – kiinnitä tarra jäteastiaasi
Haluatko auttaa koiranulkoiluttajia hankkiutumaan koirankakkapusseista eroon? Nyt voit kiinnittää tarran omaan roska-astiaasi merkiksi koiranomistajille siitä, että siihen saa jättää koirankakkapusseja.
Myös asunto-osakeyhtiöt voivat yhtiökokouksen päätöksellä ottaa tarrat käyttöön.
Mustasaaren kunta on painattanut tarroja, joita voi noutaa maksutta virastotalon infopisteeltä, kirjastoista ja kirjastoautosta. Toimenpide on vastaus kuntalaisaloitteeseen kunnan siisteyden parantamiseksi.
Idea tarroihin syntyi Nokialla vuonna 2010, ja siitä lähtien niitä on jaettu yli 100 kunnassa. Myös Mustasaaressa tarroja on jaettu aiemmin.
Toivomme, että tarrat lisäävät kuntakeskusten siisteyttä ja viihtyisyyttä, sekä kannustavat yhä useampia koiranomistajia keräämään koiransa jätökset.
Yhdessä teemme kunnasta siistimmän ja viihtyisämmän!