Mustasaaren kunta kunnioittaa Carola Lithénin muistoa
Mustasaaren kunta kunnioittaa luottamushenkilönä sekä kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston aiempana puheenjohtajana pitkään toimineen Carola Lithénin muistoa. Lithén menehtyi vaikeaan sairauteen 21.12.2025.
Carola Lithén on pitkäaikaisella sitoutumisellaan ollut luotsaamassa Mustasaarta kunnan nykyiseen asemaan.
Lithén oli mukana Mustasaaren kuntapolitiikassa kaikkiaan 37 vuoden ajan. Hänet valittiin kunnanvaltuustoon ensimmäisen kerran vuonna 1989, ja kunnanhallituksen jäsen hän on ollut vuodesta 1991. Lithén toimi valtuuston puheenjohtajana vuodet 2013–2021 ja kunnanhallituksen puheenjohtajana vuodet 2021–2025.
Poliittisen uransa aikana Lithénillä oli useita kunnan ja kuntayhtymien luottamustehtäviä sekä seudullisia luottamustehtäviä. Lisäksi hän oli liikkeelle paneva voima kolmannella sektorilla, jossa hän toimi ensisijaisesti toimintarajoitteisten henkilöiden hyväksi. Lithén ajoi aktiivisesti heidän asioitaan ja etujaan niin paikallisella, seudullisella kuin valtakunnallisella tasolla.
Tasavallan presidentti myönsi Carola Lithénille Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristin vuonna 2024.
Lithén oli syntynyt Mustasaaressa 11.11.1966, ja hän kuoli 21.12.2025. Hän oli kuollessaan 59-vuotias.
Mustasaaren virastotaloon avataan yleisölle avoin Carola Lithénin surunvalittelukirja 5.1.2026 alkaen.