Asukasbudjetti 2024: Ehdota, mihin 15 000 euroa käytetään!


Nyt voit ehdottaa miten Mustasaaren toinen asukasbudjetti käytetään! Asukasbudjettiin on varattu 15 000 euroa. Jätä ehdotuksesi viimeistään 18.2.

illustration

Kunta ottaa vastaan kaikenlaisia ehdotuksia, joilla edistetään kuntalaisten hyvinvointia ja viihtyvyyttä.
Ehdotuksen voi jättää joko sähköisesti tai paperilomakkeella, joita saa Sepänkylän, Koivulahden, Sulvan, Raippaluodon ja Björkön kirjastoista sekä kirjastoautosta. Ehdotuksia voi tehdä useita.
Vaatimuksena on, että ehdotukset tulee pystyä toteuttamaan niin että kustannukset alittavat 15 000 euroa, että kunta omistaa tarkoitukseen sopivan maa-alueen ja että mahdollista hoitoa varten on henkilöstöresursseja.

Eniten ääniä saanut ehdotus toteutetaan vuonna 2024

Asukasbudjetin ehdotuksista äänestetään 18.3–3.4. välisenä aikana. Kaikki 13 vuotta täyttäneet kunnassa vakituisesti asuvat ja loma-asukkaat voivat äänestää.
Hyvinvointivaliokunta päättää 24.4, millä tavoin asukasbudjetti jaetaan eniten ääniä saaneiden ehdotusten kesken. Eniten ääniä saanut ehdotus toteutetaan vuonna 2024.

Tämä on Mustasaaren kunnan toinen asukasbudjetti.  Kunnan ensimmäiseen asukasbudjettiin varattu 15 000 euron määräraha käytetään ulkokuntosalin rakentamiseen Helsingbyn liikunta-alueelle. Ulkokuntosali valmistuu tänä vuonna.

Lue lisää asukasbudjetista linkistä.

Lisää uutisia