Mustasaari vastaanottaa yli 20 kiintiöpakolaista tänä vuonna – heidän joukossaan Zafarin sisarukset


Mustasaaren kunta vastaanottaa tänä vuonna yli 20 kiintiöpakolaista. Neljä heistä ovat afganistanilaiset Zafarin sisarukset, jotka saapuivat helmikuussa.

ungdomar i soffa

Afganistanilaiset sisarukset Ali, 19, Mojgan, 21, Kolsum, 31, ja Mostafa, 21, ovat Mustasaareen tänä vuonna saapuneita kiintiöpakolaisia. Sisarukset ovat muuttaneet rivitaloasuntoon Sepänkylässä ja kolme heistä aloittivat kotoutumiskoulutuksen kansalaisopisto Almassa Vaasassa toukokuun alussa.

­ – Täällä on täydellistä. Suomi on kaunis maa, he sanovat tulkkinsa avulla.

Mustasaaren kunta vastaanottaa tänä vuonna yli 20 kiintiöpakolaista, muun muassa afganistanilaisia. Määrään sisältyy myös YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n määrittelemiä hätätapauksia, eli kiireellistä uudelleensijoittamista tarvitsevia pakolaisia.

– Kiintiöpakolaisten vastaanottamisessa olemme Pohjanmaan kärkeä, sanoo kunnan kotouttamis- ja työllisyyspalveluiden päällikkö Josefine Häggblom.

Mustasaaren kunta majoittaa myös useita ukrainalaisia, joille on myönnetty tilapäistä suojelua.

Kaksi naista

Josefine Häggblom, kunnan kotouttamis- ja työllisyyspalveluiden päällikkö (oikealla kuvassa), yhdessä kollegansa, kotouttamisohjaaja Annika Henderssonin kanssa.

Punaisen Ristin paikallisosastot tekevät ison työn

Kaikki kuntaan vastaanotetut pakolaiset sijoitetaan omiin asuntoihin. Kunta tekee tiivistä yhteistyötä Mustasaaressa toimivien Punaisen Ristin paikallisosastojen kanssa. Paikallisosastojen vapaaehtoiset laittavat asunnot kuntoon uusille tulokkaille ja keräävät kaiken tarvittavan: huonekalut, taloustavarat ja kaiken muun kotiin kuuluvan tavaran. Tämä on arvokas apu, josta kunta on erittäin kiitollinen.

– Haluamme, että pakolaiset tulevat asuntoon, joka tuntuu kodilta. Asuntojen tulee olla sellaisia, että haluaisimme itsekin asua niissä, Häggblom sanoo.

Moni pakolainen ei ole koskaan asunut nykyaikaisessa kodissa

Sote-uudistuksen myötä pakolaisille muun muassa sängyt, petivaatteet, hygieniatuotteet, siivoustarvikkeet ja lääkkeet tarjoaa Pohjanmaan hyvinvointialue. Käytännössä asia hoidetaan niin, että kunta hakee hyvinvointialueelta maksusitoumuksen tavaroiden hankkimiseksi. Kunnan kotouttamisohjaajat ostavat tavarat ja vievät ne asuntoihin.

– Usein saamme sanoa monesti, että asunnoissa olevia tavaroita saa käyttää. Vastasaapuneiden pakolaisten voi olla vaikea ymmärtää, että tavarat todella ovat heidän tavaroitaan, Josefine Häggblom sanoo.

keittiö
Zafarin sisarukset asuvat valoisassa ja viihtyisässä rivitaloasunnossa Sepänkylässä.

Moni pakolainen on elänyt paossa monta vuotta, ja osa heistä ei ole koskaan asunut nykyaikaisessa kodissa vaan on kasvanut pakolaisleireillä. He tarvitsevat asumisharjoittelua oppiakseen toimimaan nykyaikaisen kodin arjessa.

Haluaa kiittää Punaista Ristiä ja mustasaarelaisia

Sen lisäksi, että Häggblom haluaa osoittaa lämpimät kiitokset Punaisen Ristin paikallisosastoille Mustasaaressa, hän haluaa myös kiittää kuntalaisia, jotka auttavat lahjoittamalla tavaroita Punaisen Ristin keräyksiin.

– Kuntalaiset ovat todella aktiivisia, ja eräät yksityishenkilöt esimerkiksi kutovat pakolaisille villasukkia. Olemme iloisia kaikesta saamastamme avusta.

Toiveena valoisa tulevaisuus

Ali, Mojgan, Kolsum ja Mostafa odottavat saavansa Mustasaaresta pian uusia ystäviä. Toiveena on myös valoisa tulevaisuus.

– Toivomme, että saamme opiskella ja kouluttautua ja että pääsisimme elämässä eteenpäin. Ja että saamme paremman elämän vaikeuksiemme jälkeen, he sanovat.

kaksi nuorta naista sohvalla
21-vuotias Mojgan (vasemmalla) yhdessä isosiskonsa, 31-vuotiaan Kolsumin kanssa.

Josefine Häggblom kannustaa mustasaarelaisia rohkeasti puhumaan kuntaan saapuneille pakolaisille.

– Toista voi ymmärtää ilman yhteistä kieltäkin.

Faktaruutu

Tällä hetkellä otetaan vastaan pakolaisia vuoden 2022 pakolaiskiintiöstä. Tämän vuoden kiintiöstä pakolaisia otetaan vastaan aikaisintaan loppuvuodesta.

Mustasaareen vastaanotetut kiintiöpakolaiset vuonna 2022:

  • Kiintiöpakolaiset, sisältäen hätätapaukset: 27
  • Tilapäinen suojelu, majoitetut: 9

Mustasaareen vastaanotetut kiintiöpakolaiset 2023, 21.4.2023 mennessä:

  • Kiintiöpakolaiset, sisältäen hätätapaukset: 24
  • Tilapäinen suojelu, majoitetut: 10
Lisää uutisia