Mustasaaren kunnan tilinpäätös 2022 osoittaa lähes 1,6 miljoonan euron ylijäämää


Mustasaaren kunnan tilinpäätös vuodelta 2022 on valmistunut. Tilinpäätös osoittaa lähes 1,6 miljoonan euron ylijäämää.

Man i kostym med bokslut i handen.

Kuvassa kunnan talousjohtaja Henrik Sandback.

Ylijäämä on vähän budjetoitua pienempi, mutta talousjohtaja Henrik Sandback on olosuhteisiin nähden tyytyväinen.

– Mustasaaren kunnan maksuosuus Pohjanmaan hyvinvointialueelle on 4,6 miljoonaa euroa enemmän kuin mitä olimme budjetoineet, joten saamme olla tyytyväisiä siihen, että tulos on siitä huolimatta ylijäämäinen, Sandback sanoo.

Pohjanmaan hyvinvointialueen lopullinen maksuosuus tuli tietoon vasta helmikuussa 2023, joten talousarvioon ei enää ollut mahdollisuutta tehdä muutoksia.

Väkiluku kasvoi ja työttömyys oli alhainen

Mustasaaren kunnan väestönkehitys ja työllisyystilanne vuodelta 2022 näyttävät hyvältä. Väkiluku kasvoi 132 henkilöllä ja työttömyysaste oli 3,3 prosenttia joulukuussa 2022. Syyskuussa ja lokakuussa 2022 työttömyysaste oli niinkin alhainen kuin 2,7 prosenttia.

Myös kunnan verotulot kehittyivät odotettua paremmin viime vuonna.

– Ennusteemme vuodelle 2022 olivat varovaisia, mutta verotulot olivat neljä miljoonaa euroa enemmän kuin alkuperäisessä talousarviossa, Sandback sanoo.

Myös kunnanjohtaja Rurik Ahlbergin mielestä on tärkeää, että kunta, hyvinvointialueen ylityksistä huolimatta, pystyy osoittamaan ylijäämäisen tuloksen.

– Tämä tarkoittaa samalla, että kunnan kertynyt ylijäämä nousee 12,8 miljoonaan euroon, eli sellaiselle tasolle, jota emme ole ennen nähneet. Kunnan on tärkeää rakentaa taloudellinen puskuri tulevaisuutta varten.

Kunnan velkataakka pieneni viime vuonna 1,5 miljoonalla eurolla noin 88 miljoonaan euroon.

Tilinpäätös käsitellään kunnanhallituksessa 3. huhtikuuta ja kunnanvaltuustossa 12. kesäkuuta.

Lisää uutisia