Uusi ulkokuntosali Jungsundissa sopii kaikille


Uusi ulkokuntosali vihittiin käyttöön Jungsundissa lokakuun puolivälissä. Sali sijaitsee Jungsundin nurmikentän vieressä, ja sillä voi harjoittaa vatsa-, selkä- ja käsivarsilihaksia, tasapainoa, notkeutta ja koordinaatiota.

Ulkokuntosali on auki ympäri vuoden ja sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille, myös vasta-alkajille. Painona toimii oma vartalo, ja laitteiden käyttöön opastetaan kuvin.

– Toivomme, että uutta ulkokuntosalia aletaan käyttää. Se on mainio treenauspaikka, sanoo liikuntaneuvoja Elisabeth Wiklund.

Ulkokuntosalia oli toivottu Jungsundiin, ja se toteutettiin hyvinvointivaliokunnan kehittämisavustuksen avulla. Mukana suunnittelussa oli Iskmo-Jungsund bollklubb.

Kuntosalitreenin voi yhdistää patikointiin

Suositusten mukaan lihaksia pitäisi harjoittaa vähintään kaksi kertaa viikossa lihaskunnon ylläpitämiseksi, joten kaksi salikertaa viikossa on hyvä tavoite, toteaa Wiklund.

Ulkokuntosali tarjoaa raikasta ilmaa ja kauniita näkymiä, ja se on kaiken lisäksi maksuton.

ulkokuntosali
Jungsundin ulkokuntosali vihittiin käyttöön lokakuun puolivälissä.

Ulkokuntosali sijaitsee aivan Iskmo-Jungsundin vaellusreitin lähellä, joten se palvelee myös patikoijia.

– Alkulämmittelyn voi tehdä ulkokuntosalilla ennen reitille lähtöä tai tulla siihen venyttelemään jälkeenpäin, Wiklund vinkkaa.

Jungsundin urheilukentän vessa on uuden älylukon ansiosta käytettävissä aina

Vessaa Jungsundin urheilukentän vieressä pystyy nyt käyttämään milloin tahansa, kertoo Bengt Leander, Iskmosunden-yhdistyksen sihteeri. Yhdistys ylläpitää Iskmon-Jungsundin vaellusreittiä ja Jungsundin urheilukentän urheilumajaa.

Keväällä yhdistys hankki älylukon, minkä ansiosta urheilumajan vessa on nykyisin patikoijien ja muiden käytettävissä vuorokauden ympäri joka päivä.

– Etsimme ratkaisua, jolla voisimme pitää vessan auki myös urheilumajan aukioloaikojen ulkopuolella mutta samalla välttyä ilkivallalta. Keksimme rakentaa erillisen vessaoven ulkopuolelta ja samalla asentaa oveen älylukon. Pienellä rahasummalla (1,50 euroa) soitetaan numeroon, ja ovi avautuu, kertoo Leander.

Mies avaamassa oven
Bengt Leander Iskmosunden-yhdistyksestä esittelee miten urheilumajan vessan uusi älylukko toimii.

Vessamaksu lisätään asiakkaan seuraavaan puhelinlaskuun, ja yhdistys saa maksujen tuotot.

–  Tarkoituksena ei ole tehdä voittoa, vaan saada kustannukset katettua, sanoo Leander.

Alueen nurmikko käytetään jalkapallokenttien korjaamiseen

Ulkokuntosalin paikalla kasvoi ennen nurmikkoa, joka otettiin talteen ennen kuin kaivuri aloitti työnsä. Nurmikko hyödynnetään, kun kunta korjaa jalkapallokenttiä kauden jälkeen, kertoo liikuntapaikkavastaava Kjell Backlund. Tällä tavoin kunta tekee samalla ympäristöteon.

Ulkokuntosalilaite
Ulkokuntosalilla voi harjoittaa lihaksia, tasapainoa, notkeutta ja koordinaatiota.

Jungsundin ulkokuntosali on Mustasaaressa seitsemäs ulkokuntosali. Muut sijaitsevat Karperössa, Botniahallin kupeessa, Koivulahdessa (2), Raippaluodossa ja Sulvalla. Linkistä pääset näkemään kaikki Mustasaaren ulkokuntosalit.

Lisää uutisia