Mustasaari saa oman uimahallin 2024


Vuonna 2024 valmistuu Sepänkylään hotelli Vallonian yhteyteen uusi uimahalli. Uimahalli palvelee kaikenikäisiä kuntalaisia, ja koululaisten uintiopetukseen pystytään panostamaan entistä enemmän.

Uimahallirakennus.

Kunnanvaltuusto hyväksyi maanantain kokouksessaan Sepänkylän uimahallihankkeen uuden hankekustannuksen, yhteensä 7,2 miljoonaa euroa. Tästä summasta 5,4 miljoonaa euroa on laina, jonka kunta myöntää kiinteistöyhtiö Kiinteistö Oy Torintie 2:lle.

Kiinteistöyhtiölle on jo aiemmin myönnetty 800 000 euroa valtionavustuksena uimahallin rakentamiseen. Tämän lisäksi kunta maksaa yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon miljoona euroa.

Uimahallihankkeen kustannukset ovat nousseet muun muassa nykyisen maailmantilanteen takia, mikä on vaikuttanut etenkin materiaalikustannuksiin.

Kunnanvaltuusto hyväksyi uuden hankekustannuksen äänin 27–16.

Auki kuntalaisille aamuisin, iltaisin ja viikonloppuisin

Uusi uimahalli parantaa oppilaiden ja myös varhaiskasvatuksen piirissä olevien lasten mahdollisuuksia uintiopetukseen. Nykyään oppilaat menevät bussilla Vaasan uimahalliin ja lähiseudun muihin uimahalleihin.

Uimahalli rakennetaan keskeiselle paikalle Sepänkylään hotelli Vallonian yhteyteen kävelyetäisyydelle koulukeskuksesta. Uimahalli on auki kuntalaisille aamuisin, iltaisin ja viikonloppuisin.

Uimahalliin rakennetaan neljä 25 metrin rataa, lastenallas, poreallas, monikäyttöallas, kylmäallas sekä kahluuallas. Rakentaminen alkaa syyskuussa ja uimahallin tulee olla valmis keväällä 2024.

Lisää uutisia