Mustasaaren musiikkiopisto

Tervetuloa Mustasaaren musiikkiopistoon!

Meillä voit opiskella musiikkia ja tanssia.

Musiikkiopistomme koulutetut ja kokeneet opettajat toimivat oppilaan oppaana, jotta taidot ja luovuus kehittyisivät. Tämä antaa vahvan ja mielenkiintoisen pohjan oppilaalle edetä opinnoissaan.

Sekä aloittelevat että pidemmällä olevat oppilaat saavat oman tasonsa mukaista, räätälöityä opetusta. Oppilaan on mahdollista osallistua yhteissoittoon, orkesteriin tai bändiin.

Oppilaalla on myös mahdollisuus esiintyä lukuisissa lukuvuoden aikana järjestettävissä konserteissa. Opetuksen tavoitteena on tuoda tähän harrastukseen iloa, aitoa uteliasta asennetta ja luovuutta. Näillä edellytyksillä oppilas pääsee hauskalle matkalle, jossa voi tavoitella omia unelmiaan!

Opetus on suunnattu Mustasaaren kunnan asukkaille.

Mustasaaren musiikkiopiston sivut.